Kari Vuola, urut

Ladataan

Kari Vuola opiskeli kirkkomusiikkia ja urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä vuosina 1982-1990. Vuonna 1990 hän suoritti urkujensoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin Kari Jussilan johdolla ja antoi Sibelius-Akatemian järjestämän ensikonsertin Helsingin tuomiokirkossa. Vuola on täydentänyt opintojaan useilla mestarikursseilla Suomessa ja ulkomailla. Vuosina 1992-94 hän opiskeli solistista urkujensoittoa Tanskan Kuninkaallisessa Musiikkikonservatoriossa professori Hans Fagiuksen johdolla. Opinnot päättyivät debyyttikonserttiin ja solistidiplomiin Kööpenhaminan Vor Frelsers -kirkossa.

Vuosina 1996-2001 Kari Vuola harjoitti jatko-opintoja Sibelius-Akatemiassa. Tähän liittyen hän opiskeli yksityisesti professori Ludger Lohmannin johdolla Stuttgartissa Saksassa. Musiikin tohtoriksi Vuola valmistui Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksesta vuonna 2001.

Kari Vuola on konsertoinut runsaasti eri puolella Suomea sekä Itävallassa, Latviassa, Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Unkarissa, Venäjällä, Virossa ja Yhdysvalloissa. Hän on tehnyt useita nauhoituksia Suomen Yleisradiolle sekä esiintynyt mm. Latvian ja Viron radioissa. Kesällä 2008 hän julkaisi englanninkielisen kirjan Max Regerin urkumusiikista. Vuolan kuudes solistinen cd-levy ´Hymns of Joy and Sorrow´ julkaistiin Alba-levymerkillä tammikuussa 2014. Uusin cd-levy ´Crossings´ yhdessä gambataiteilija Varpu Haaviston kanssa julkaistiin Helsingissä marraskuussa 2016 (Alba).

Kari Vuola valittiin ´Lahden Kansainvälisen Urkuviikon ´Vuoden 1993 nuoreksi taiteilijaksi´. Hän on esiintynyt useiden orkestereiden ja yhtyeitten solistina. Merkittävää yhteistyötä Vuola on tehnyt useiden kansainvälistä tasoa olevien laulajien ja instrumentalistien kanssa. Vuola on ensiesittänyt Juhani Haapasalon, Eero Hämeenniemen, Jouni Kaipaisen, Harri Kerkon, Olli Kortekankaan, Jyrki Linjaman, Jukka Linkolan, Hannu Pohjannoron ja Aulis Sallisen sävellyksiä.

Vuodesta 2001 lähtien Kari Vuola on toiminut Paraisten Urkupäivien taiteellisena johtajana. Vuola on toiminut kouluttajana mm. Paraisten Urkupäivillä, Sibelius-Akatemiassa, Tampereen Ammattikorkeakoulussa, Turun Konservatoriossa sekä Kirkon Koulutuskeskuksessa. Vuodesta 2007 lähtien hän on opettanut urkujensoittoa, urkuimprovisaatiota ja urkupedagogiikkaa Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Keväällä 2017 Vuola valittiin Uudenkaupungin seurakunnan uuteen kanttorin virkaan.

Kari Vuola, urut

Taiteilija

Tulevat

  • Ei tuloksia.